Terveisiä Ranskasta, Etampes nimisestä maalaiskylästä!
Muutaman tunnin päästä alkaa Philippe Gaulierin kahden viikon mestarikurssi klovneriasta.
Olin vahingossa lähdössä mestoille tuntia aiemmin, sillä läppärini eleli vielä Suomen aikavyöhykkeellä. Onneksi puhelin oli kaikessa älykkyydessään osannut siirtyä oikeaan aikaan. Nyt mulla on tunti lisäaikaa jännittää himassa.
Olen jännittäjä, etukäteisjännittäjä. Tiedän jo entuudestaan, että taivas ei putoa niskaan ja kaikki on hyvin heti kun asiat oikeasti alkavat, mutta se ei estä jokakertaista tutinaa. Tilanteessa kuin tilanteessa.
Olin kaksikymmentäneljävuotias kun viimeksi olen ollut Gaulierin kurssilla, vuosi taisi olla 1996. Herra mun vereni! Opiskelin silloin Metropolissa (ent. Stadia, ent. Taiteen ja viestinnän oppilaitos) ja olin teatteri-ilmaisun ohjaajaopintojeni alkumetreillä. Osallistuin Philippe Gaulierin parille lyhytkurssille ja olin täysin tietämätön klovneriasta.
Eka kurssi oli nimeltään Le Jeu, eli leikki/ peli ja leikki onkin Gaulierin pedagogiikan ytimessä. Muistan epämääräisesti että opimme liudan hauskoja pelejä ja jos joku meistä teki virheen, niin opettaja rankaisi meitä mm. kiinalaisella kidutushieronnalla (Chinese massage!). Leikisti tietenkin. Hillitöntä!
Toiselta kurssilta, eli klovnikurssilta, muistan elävästi lauseen “Mr Flop is cooomiing!” Gauliere viljeli lausetta säästelemättä, aina kun klovni-improilija pitkästytti katsojat ja se tapahtui yleensä ekan 5 sekunnin aikana.
Yksi mieleenpainuva tehtävä oli tulla stagelle ja yrittää saada katsojat nauramaan. Voi sitä venkoilun määrää. Yleisö ei reagoinut muuta kuin myötähäpeällä. Sitten pam, yksi meistä tuli stagelle, ei näennäisesti tehnyt mitään, katsoi vain yleisöön ja yleisö repesi. Lopullinen naurukuolema tuli siitä että klovni liikautti pienesti pikkurilliään. Mitä tuossa hetkessä oikein tapahtui? Olin hyvin vaikuttunut ja ylpeä kurssikaverini puolesta. Omasta puolestani en niinkään.
Kurssin loppupuolella Gaulier antoi meidän klovneille vaatetusehdotuksen. Minulle hän sanoi että klovnini voisi pukeutua kuin lappuliisa, parkkisakkojen jakelija, joka luulee olevansa hyvin tärkeä ja vaarallinen. Ohjeistus meni yli hilseen, alisuoritin tehtävän, enkä nähnyt asiassa mitään hauskaa, saati yhdistänyt sitä omaan naurettavuuteeni mitenkään. Jälkeen päin olen miettinyt, että kuinka olisin voinutkaan, sillä oma identiteettini oli vielä niin hakusessa.
Kuusi vuotta klovnikurssin jälkeen, Gaulierin lappuliisa ehdotus muistui mieleeni. Opiskelin silloin Italiassa Giovanni Fusettin johdolla klovneriaa ja sain ensi kertaa kosketuksen omaan henkilökohtaiseen klovniini. Yleisö nauroi italiaa puhuvalle Adolfa-klovnilleni sitä enemmän mitä enemmän hänen toiminnassaan oli määräileviä piirteitä. Aloin pikkuhiljaa tajuta mitä Gaulier oli ehkä nähnyt minussa silloin kuusi vuotta sitten. Italiassa olin jo valmiimpi hyväksymään että omassa luonteessani voi olla jotain ei-mairittelevia piirteitä ja että muut ovat nähneet sen jo aikapäiviä sitten. Helppoa se ei ollut ja ei ole vieläkään!
Tämä oli aasinsilta siihen miksi olen täällä ja osallistun Gaulierin kurssille nyt uudestaan. Keski-ikäisenä känttyränä saan toivoakseni enemmän irti opetuksesta, kun itselle nauraminen alkaa jo luonnistua.
Hii-ooop ja menoks!