• Soile

Gaulier #2 -Äimistelyjä käynnännön asioista

Updated: Sep 5

Ensimmäinen viikko takana!


Olin ajatellut että postailen kurssikuulumisia päivittäin, mutta “yllätys yllätys”, ajattelu ja blogin jäsentely onkin hitaampaa kuin kuvittelin. Kronologisesti etenevä, päiväkirjamainen kirjoittaminen olisi nopeampaa, teenhän sitä joka tapauksessa itseäni varten päivittäin, mutta tässä blogissa keskityn ensisijaisesti kurssisisällöstä nouseviin teemoihin.


Paitsi että tässä postauksessa en vielä pääse asiaan, sillä ensin täytyy esitellä perusasiat, äimistellä käytäntöjä ja jakaa linkkejä.



Opinahjo

Ecole Philippe Gaulier / Summer School/ Klovnerian mestarikurssi / 1.–12.8.2022


Opettaja

Philippe Gaulier (s.1943) on ranskalainen klovni ja teatteriopettaja joka opiskeli 60-luvulla Jacques Lecoqin koulussa Pariisissa ja myöhemmin opetti siellä.

Gaulier niitti mainetta 70-luvulla Pierre Bylandin kanssa legendaarisella klovniesityksellä Les Assiettes, jossa rikottiin joka ilta 200 lautasta.

Hän perusti omaa nimeään kantavan koulun vuonna 1980. Koulun sijainti on vaihdellut neljänkymmenen vuoden aikana useasti Pariisista Lontooseen ja takaisin Ranskaan. Vuodesta 2010 koulu on toiminut 45 min matkan päästä Pariisista, Etampes’in kylässä.


Gaulier on jo iäkäs opettaja, mutta opetustilanteet ja käytännön asiat hoituvat uskomattomalla tehokkuudella, kiitos koulun toisen johtajan, Michiko Miyazaki Gaulierin ja muun henkilökunnan. Aamutuntien lämmittävistä opetuksista vastaa ensimmäisellä viikolla David Garcia ja toisella viikolla Carlo Jucucci. Juoksevat asiat hoitaa Viktoria ja Manu, jotka ovat aina siellä missä tarve.


Ryhmästä

Ryhmämme on iso (37) ja kansainvälinen. Vaikka olemme Ranskassa, täällä ei ole ainuttakaan ranskalaista, sitäkin enemmän klovnerian nälkäisiä maailman kansalaisia; Australiasta, Amerikasta, Kanadasta, Perusta, Brasiliasta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Hollannista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta. Meitä on kaksi suomen elävää täällä, onneksi kummatkaan meistä ei ole Turusta, sillä maestro murjaisi jotain painokelvotonta turkulaisista :).


Kolmasosa ryhmästä on tehnyt töitä yhdessä jo neljä viikkoa ennen kurssimme alkua, sillä he osallistuvat kuuden viikon kurssikokonaisuuteen, jolloin klovneriaa edeltää Le Jeu ja Bouffoon kurssit.



Päivän rakenteesta

Koulu alkaa 10:30, paikalla pitää olla klo 10:15. Jos myöhästyy, ei pääse koko päivänä tunneille. Kurssipäivä on ohi klo 15:30. Päivät jakaantuvat siten että aamuisin lämmitellään assistentin kanssa kaksi tuntia, puolen tunnin ruokkis ja iltapäivällä improillaanGaulierin johdolla 2,5h. Tiedossa on ilmeisesti myös omalla ajalla tapahtuvaa parityöskentelyä myöhemmin.


Covid-turvallisuudesta

Kurssin hämmästyttävän tarkat covid-turvallisuustoimenpiteet muistuttavat siitä että korona on yhä keskuudessamme ja riskiryhmäläiset, joihin iäkäs opettajamme kuuluu, ovat yhä haavoittuvassa asemassa. Ne muistuttavat myös siitä miten ihmiset ovat valmiita tekemään kaikkensa että työt jatkuu ja koulu pysyy auki. En ole aiemmin törmännyt näin pitkällevietyihin turvatoimiin, siksi kirjaan ne tähän seikkaperäisesti.


Ensimmäisenä päivänä jokaiselle osallistujalle annetaan yksitellen, henkilökohtaisesti, neljä muovikassia ja ohjeet eteisessä:

  • Kengänpohjat desinfioidaan ja kengät jätetään eteiseen

  • Eteisessä mitataan kuume

  • Koulussa ei työskennellä samoilla vaatteilla kuin ulkona. Mustareunaiseen pussin laitetaan kaikki ulkoa tulevat asiat, laukut ja vaatteet. Pussi jätetään suljettuna kurssipäivän ajaksi omaan lokeroon. Pussi tyhjennetään ja palautetaan desinfioitavaksi seuraavaa päivää varten ennen koulusta poistumista.

  • Läpinäkyvään pikku kassiin voi laittaa kaikki asiat mitkä ottaa tunneille mukaan esim. vesipullon ja muistiinpanovälineet. (Puhelinta ja läppäreitä ei käytetä koulun alueella.)

  • Jos haluaa jättää treenivaatteitaan päivän päätteeksi lokeroon, ne laitetaan oranssireunaiseen pussiin.

  • Siniseen kenkäpussiin voi jättää sisätossut.

  • Kaikki propsit pitää suihkuttaa desinfiointiaineella. Desinfiointinurkkaus löytyy sisäpihalta.

  • Aamupäivän lämmittelytunneilla ei tarvitse pitää koronamaskia, mutta Philippen iltapäivän tunneilla yleisössä ollessa kaikilla pitää olla maski. Yksilöimproissa voi olla ilman maskia.

  • Vessassa pitää laittaa jalkaan töppöset, vessa vetää pöntön kansi kiinni ja kädet pestä.

  • Kaikkien on tehtävä paikan päällä koronatesti ennen kuin kurssi alkaa. Testi tehdään myös ensi viikon maanantaina.

  • Koronarokotustodistukset on näytettävä kurssin alussa kirjautuessa


Kaikki nämä monimutkaiset järjestelyt yhdistettynä alkujännitykseen aiheuttivat sen että koronatestipisteellä klovneria ei ollut kaukana. Tikku piti työntää ihan sairaan syvälle nenän juureen asti, kumpaankin sieraimeen, huljutella putkilossa 20 sekkaa ja sitten neljä tippaa testilaattaan. Assistentti odotteli aikansa mun testitulosta ja sitten kysyi laitoinko kenties ne tipat siihen tulosikkunaan enkä siihen pikkupyrpylään?

Siis häh, no joo, eli eikun uudestaan tikkua nenään!


Turhaa emme prosedyyrejä tehneet, sillä ekana päivänä yhdellä osallistujalla oli positiivinen testitulos. Hänen kämppiksensä, jotka olivat mahdollisesti altistuneita, pitivät maskia koko päivän. Tiistaina kaikki testattiin taas ja yksi meistä joutui lähtemään kämpille positivisena. Sairastapauksessa opetusta voi seurata Zoomin välityksellä. Meille muistutetaan joka välissä että pitäkää tauoilla myös välimatkaa. Sitä on vaikea toteuttaa isossa ryhmässä, ryhmäytymisen ollessa täysillä käynnissä.



Lisätietoa koulusta:

https://www.ecolephilippegaulier.com/


Gaulierin kirjoittamia kirjoja:

https://books.philippegaulier.com/


Viisiosainen haastattelusarja Gaulierista poadcastina:

https://shows.acast.com/an-interview-with-philippe-gaulier/episodes

Haastattelija: Christiaan Hendriksen




147 views0 comments

Recent Posts

See All

Ensimmäisenä päivänä Gaulier ei vielä antanut meille punaisia neniä vaan rikoimme jäätä pilailukaupan puolinaamareissa, tekonenissä ja viiksissä. Ohjeena oli tulla sermin takaa, esitellä oma nimi, oso